Losing my mind

Taas se iskee. Epätoivo. Kun katsoo itseään peilistä ja melkein oksentaa sen takia mitä sieltä näkee, tietää, ettei asiat ole kunnossa.

Mulle on aina ollut vatsa kaikkein epätäydellisin osa mun vartalosta. Ala-asteella minä olin se pullukka joka kulki vatsa ilmapallona. Sitten se vähän katosi mutta en koskaan voinut istua esimerkiksi bikineissä kenenkään muun nähden sillä vihasin vatsamakkaroitani. Ja nyt tämän diabeteksen takia mä pukeudun taas telttamaisiin paitoihin jotta voisin peittää vatsani. Tämähän tekee mut vielä leveämmän näköiseksi mutta eipähän näy muhkurat.

Nyt taas kun huomenna pitäisi mennä juhliin ja kaivoin vaatteitani, niitä vähän parempia, huomasin ettei kovinkaan moni sovi. Ne kiristää niin rintojen kohdilta, vatsasta kuin käsivarsista. Huoh. Astun taas vaa'alle ja huomaan sen näyttävän kaksi kiloa enemmän mitä viime viikolla. Sitten harmittelen ettei mulla ole kumiankkaa jolla vetää ranteet auki. Se tuntuisi tässä kohdin taas niin hyvältä.

Yllä oleva kuva kuvastaa tällä hetkellä melko hyvin lähtötilannetta. Nyt kaikki siellä ruudun toisella puolella olevat ovat ihan "mitä, no ei varmana! Normaali sinä olet!". Mutta kun en ole. Jotkuthan ovat kertoneet, että ovat saaneet peiteltyä jopa raskausmahan tuttaviltaan. Ei se ole temppu eikä mikään vetää minunkin tapauksessani vatsaa sisään ja istua asennoissa joissa se näyttää pienemmältä. Tai käyttää niitä telttamaisia paitoja.

Tämä kuva taas kertoo hyvin selvästi sitä mitä haluaisin nähdä peilissä. Litteä vatsa. Voisi olla ehkä jopa hiukan lihaksikkaampikin vielä. Mutta millä ihmeellä sellaisen saa?

Kun vaaka on monta vuotta näyttänyt samaa lukemaan ja yhtäkkiä siihen tuleekin +10, ei ole itku kaukana.

Mistä revitään mulle joku julkkisten personal trainer joka saa ihmeitä näkyviin muutamassa viikossa?

Tämä on ahdistavaa eikä muiden "sä et ole läski" auta yhtään kun ei kerran viihdy omassa kehossaan.

(kuvat google/weheartit)