Musta aurinko nousee

Miltä se tuntuu kun saa joka aamu herätessää pelätä tulevaa päivää? Miltä se tuntuu kun ei tiedä mitä talossa tapahtuu kun saapuu kotiin? Miltä se tuntuu kun saa elää joka päivä samojen faktojen kanssa? Miltä se tuntuu kun tulevasta ei ole tietoa? Miltä se tuntuu kun kaikki on mustaa vaikka ulkona paistaa aurinko? Miltä se tuntuu kun omassa pilvessä ei ole hopea reunusta? Miltä se tuntuu kun tietää että joutuu elämään tätä samaa helvettiä vielä vuoden? Miltä se tuntuu kun tilannetta ei voi paeta kenenkään luokse? Miltä se tuntuu kun täytyy vain kestää? Katkeruus, viha, suru ja tyhjyys. Niiltä se tuntuu.

Kun kenellekään ei halua kertoa. Kun kenellekään ei uskalla kertoa. Sellainen joka ei ole kokenut samaa, ei tiedä mitä se on. Henkinen kärsimys jonka joutuu elämään yhden ihmisen takia koko ajan. Joka tunti, joka päivä, joka kuukausi, joka ikinen pitkä vuosi. Koko tähän astinen elämä. 


Jos vielä vuoden jaksaisin niin sitten pääsisin täältä helvetistä pois. Kauas pois kaikesta menneestä, katse tulevaisuuteen suunnattuna ihmisen kanssa jota rakastaa enemmän kuin olisi koskaan edes kuvitellut. Saisi jättää taakseen kaiken sen jonka vuoksi on vuodattanut 21 vuotta verisiä kyyneleitä. Verisiä, katkeria ja vihaisia kyyneleitä.


Niin minäkin sinua isä.